lauantai 25. joulukuuta 2010

Jumalaan


Spinozan tavoin Jumalan voi ymmärtää substanssina, jolla on loputtomasti attribuutteja ja joka selittää itseään itsellään, kuitenkin tämä jää siihen että selitetään Jumalaa, ei sitä onko Jumalaa. Spinozalla on käytössään aksioomeja ja määritelmiä D:t ja A:t, mutta lähinnä ne tuntuvat kuitenkin kompromisseilta yrittää tuskaisesti selittää hampaat irvessä miten Jumala on olemassa.

Jos Spinoza vaikka miettii sitä, miten jokainen on itsessään tai toisessaan, mitä ei voi käsittää toisen kautta, täytyy käsittää itsensä kautta. Ovat niin ikään aksioomeja ja luokitelmia jotka pätee jokaisessa asiassa, mutta kuinka lähellä Jumala on muita oliota kohtaan? Voimmeko verrata Jumalaa ihmiseen? Voimme soveltaa tietenkin Spinozan aksioomeja moniin asioihin, ja hyviähän ne tietenkin ovat, mutta suuntaa antavia, sillä minkään ei pitäisi olla absoluuttista. Miten voisimme sanoa ja päätellä oman mielemme sisällä, että kaikki tässä maailmankaikkeudessa toteutuu niin, vaikka voisimme havainnoida sen, voisimmeko luottaa havainnointiimme?

Kuinka paljon vaikuttaakaan fysiikan ja kemian ymmärrys siihen miten näemme yksinkertaisia asioita sen jälkeen aivan eri tavalla. Kun kysymme tavalliselta ihmiseltä mitä mikrossa ruualle tapahtuu, hän vain vastaa hämmentyneenä ”no siellähän se vain lämpenee ja syön sen?”, mutta kun kysymme fyysikolta hän vastaa: ”Mikroaaltouunin magnetroni synnyttää sähkömagneettista säteilyä joka saa ruuan vesimolekyylit liikkumaan, joka täten lämmittää ruuan”. Molemmathan vastaukset ovat tietenkin oikein, mutta tietämys on saanut aivan eri merkityksen havainnoillemme näinollen psykologisiin skeemoihin.  Emme siis voi päätellä mikron toimintaa vain järjellä, vaan tarvitsemme siihen empiirisiä kokeita. Miten voisimme sitten samalla tavalla päätellä logiikalla jumalan olemassaolon?
Tarkoituksena ei kuitenkaan ole vajota relativismiin, eli ettemme voisi tietää mitään emmekä tietää edes sitä ettemme tiedä mitään jne. Vaan tarkoituksena on kritisoida sitä näkemystä, että luomme vain loogisen kaavan A=B B=C joten C=A. Kaava tietenkin pitää paikkansa vaikka miten sitä vääntelee ja kääntelee mielessämme, mutta päteekö se silloinkin kun sijoitamme jotain kirjaimien paikalle? Tästä alkaa siis logiikan alkukohta, josta pääsemme muihinkin loogisiin päätelmiin jotka on myös vaikea tai miltei mahdoton todistaa vääräksi, kuten vaikka Spinozan aksiooma: Kaikki, mikä on, on joko itsessään tai toisessaan. Tämä laitetaan siis koskettamaan koko maailmankaikkeutta, mutta kun emme edes tiedä mikä on tarkalleen maailmankaikkeus.

Kysymys ei ole myöskään vain siitä onko Jumalaa, vaan jos se on, minkä uskonnon Jumala se on, vai eikö se ole minkään uskonnon Jumala. Empiiriset todisteet uskonnoista ovat erittäin niukat, niihin tutustumalla ja todistamalla ei pysty mitenkään sanomaan kumman uskonnon empiiriset todisteet ovat paremmat. Kristinuskossa saatamme löytää todisteita Jeesus nimisen henkilön fyysisestä olemuksesta, mutta emme mitenkään pyhästä hengestä tai Jeesuksesta Jumalan lapsena tai Jumalana (miten nyt olisikaan tarkoitus tulkita raamattua).  Aivan kuten emme pidä kansantarinoitakaan empiirisinä todisteina, kuten vaikka Yetin olemassaolo, emme myöskään pidä raamatun mainintaa siitä miten pyhä henki tuli ihmiseen.

Entäs ei-empiiriset todisteet? Tähän kategoriaan sijoittuisi Spinozan kaltaiset loogiset todistelut, käsi sydämmellä todistelut ym. En nyt vertaa tätä täysin Jumalaan uskomiseen, mutta jos ajattelemme että on olemassa laatikko, jonka sisälle ei mitenkään pysty näkemään. Niin voisimme loogisesti päätellä, että laatikossa olisi jotain, koska miksi muuten se olisi olemassa, sehän on tarkoitettu sitä varten että siellä säilytetään jotain. Voisimme tunneperäisesti myös sanoa, yksilöllisesti tietenkin, että minusta tuntuu että tuolla on jotain. Ja joku voisi sanoa ”mitä väliä sillä on meidän elämän kannalta” tai ”ei siellä ole mitään”. Muuttaako nämä päättelyt millään tavalla laatikon sisältöä? Eivät tietenkään, sen takia empiiriset todisteet näissä asioissa ovat varteenotettavempia.