tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ateismin poliittinen metodi dynaamisessa ja kollektiivisessa diskurssissa

Ateismi ei ole kovin huudossa oleva asia, tälle on lukuisia syitä. Yksi näistä syistä on se, ettei ateismi ole mikään kollektiivinen instituutio, vaan hajainen ideologinen soppa, johon kuuluu yksilöitä laidasta laitaan. Haluaisin nyt kuitenkin keskittyä itse poliittiseen metodiin.

Aluksi jaan ateistit mielivaltaisesti kahteen eri kategoriaan: aktiiviset ateistit ja passiiviset ateistit. Aktiiviset ateistit pyrkivät tuomaan esille omaa ideologiaansa omasta aloitteestaan. Passiiviset ateistit tuovat tätä esille jos heidät siihen haastetaan, tai pitävät asian täysin omana tietonaan. Yleensä ateismin konnotaatiot liittyvät lähes täysin aktiiviseen ateistiin ja aktiiviset ateistit liitetään ateismin semantiikkaan. Poliittisessa metodissa olisi hyvä tuoda esille juurikin näiden passiivisten ateistien olemassaolo, joka toisi paljon lämpimämmän kuvan ateismista.

Aktiivisten ateistien olisi hyvä huomioida heidän aktivismissa, että polemiikki on asiaa kohtaan, ei itse kohdetta. Moni ateisti on luultavasti sitä mieltä, ettei ongelmana ei ole uskovaiset vaan uskonto. Tämä ei kuitenkaan näy heidän ulosannissaan, vaan se on pikemminkin paasaava diskurssi asettaa toinen itsensä alapuolelle. Vähintään tämä on se kuva, jota ne "muut" saavat ateismista.

Kyseessä on kysymys siitä mikä on ateistin tavoite. Parhaiten saavuttaa passiivis-agressiivisella tavalla, joka ei kuitenkaan koe olevansa toisen yläpuolella. Voimme miettiä, että kuinka paljon Kokoomus saisi ääniä jos he toteaisivat "olette vain liian tyhmiä tajuamaan kapitalismia, menkää pois".