Stalinin vodkakätkö

Hän avasi jääkaapin oven...

Yhtäkkiä jokin imaisi hänet sisäänsä. Missä helvetissä minä olen? Onko tämä jokin vitun Narnia? Viiksekäs mies saapuu häntä kohti. “Priviet, mitä teet täällä?”. Anteeksi, mutta siis mitä vittua sinä teet täällä tai siis missä minä olen? “Hmm... sitä samaa olen minäkin miettinyt”, “yhtenä päivänä olin normaalisti siemailemassa vodkaa salaisessa kätkössäni, jokin pimahti enkä enää päässyt pois täältä”. Ahaa, tuumin helvetin hämmentyneenä. Hetkinen näytät todella tutulta. “No varmasti näytän! Olenhan Neuvostoliiton johtaja! Josif Stalin”. Olen kyllä käynyt monella reissulla Tallinnassa siemailemassa vodkaa, mutta tästähän tuli melkoinen Stallinnan reissu.

Onko nyt siis jotain suurta tehtävää tämän maailman pelastamiseksi tai jotain? Siis yleensähän tarina tässä menee jotenkin niin, että joku saatanan viisas leijona tai muu vastaavaa eläin sössöttää jotain tämän maailman pelastamisesta, mutta että viiksekäs Stalin? Sanon jo nyt suoraan, että ei kiinnosta, mutta jos hinnasta- tai siis noh vodkasta sovitaan niin homma kyllä hoituu. Pitääkö mun mahdollisesti listiä joku toinen viiksekäs mies, kuten Hitler?

“Noh.. itseasiassa sun pitäis tappaa Gandhi. Se on yrittänyt jatkuvasti varastaa mun vodkat. Ei kyllä ole mikään rauhan mies hän.”. SIIS GANDHI? No mikä ettei. Itteänikin vituttaa tollaset rauhasta sössöttävät ukkelit. Anna mulle kivääri niin mä hoidan homman. Ei sattuis muuten olee russki standardia täällä? “Kuule minulta löytyy kaikki vodkat aakkosjärjestyksessä. Älä siitä huolehdi. Kuule mitä jos otettais ensin pienet alkuryypyt?”. No otetaan ihmeessä!

Molemmat heistä joivat ensin yhden ryypyn, sitten toisen, sitten kolmannen, sitten neljännet, sitten viidennet, sitten kuudennet ja näin kertojana lopetan tarinan tähän ja totean vain, että sen pituinen se. Kyllähän sä jo tiedät miten nää tarinat aina päättyy. Loppu. The end. Finito. Hyvästi. Sayonara. Bye bye my darling.