Höpinää osa 2: Karjalanpiirakkavene

Jotenkin jännästi koin tarvetta kirjoittaa taas tänne jotain, vaikka se kirjoittaminen tapahtui jo eilen. Ehkäpä tämä on osittainen luovuuden tulva.

Voisin tästä eteenpäin lopuksi aina kehittää jonkinlaisen otsikon, joka kuvastaisi sitä kokonaisuutta mihin mikäkin höpinä on johtanut.

Tällä kertaa minulle tulee mieleen oikeastaan jo omaksi aiheeksi vanha kunnon kysymys siitä, voiko toisesta maasta muuttaa toiseen syystä x, y ja z. Itse pidän sinällään outona ylipäätänsä maiden rajoja jos varsinkin otan huomioon sen, miten valtioiden rajat ja identiteetti ovat tietoisesti rakennettuja ja keksittyjä asioita. Tietenkään tämä ei tarkoita, etteikö ne olisi tänä päivänä relevantteja, mutta kansallisen identiteetin historia tekee siitä vain jotenkin hyvin hassua - niin hassua, ettei edes naurata.

Mikään minua ei oikeastaan enemmän hämmennä kuin se, että kuinka sekavaa tästä keskustelusta on tehty. Se johtuu osittain luonnostaan syntyvästä kommunikaation kaaoksesta ihmisten kesken. Siinä tapahtuu niin, että vastapuoli olettaa mitä toinen tarkoittaa ja päinvastoin. Tästä päästään tilanteeseen, jossa ennakkoluulot alkavat ja loppuvat syytöksiin. En kyllä vieläkään ymmärrä mitä äärisuvaitsevainen tarkoittaa. Tämä kuitenkin on se jokin oletettu vastapuoli, joka tässä keskustelussa on. Muistuttaa käsitteenä samaa kuin ateistiset terroristit.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö lapsellisia näkemyksiä ole olemassa tai rasistisia. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että nämä kaikki sekoitetaan yhteen ja kukaan ei enää tiedä mistä tuulee. Asiaa ei auta yhtään se, että Putkosen kaltaiset ihmiset tarkoituksella sekoittavat tätä pakkaa välttelemällä kaikki oikeat asiat ja keskittymällä sormien osoitteluun ja marttyyriseen asennoitumiseen.

Tästä esimerkkinä myös tietynlainen sumuttaminen. Putkonen totesi Pressiklubissa, ettei kyseinen taho kiistänyt, mutta hän ei vain allekirjoittanut jotain väitettä. Joko Putkonen on ihan helvetin idiootti ja natsi (tämä on yritykseni päästä listalle) tai sitten hän tietoisesti halveeraa vastapuolen kykyä ymmärtää mistä on kyse.

Omalla tavallaan populistinen tapa lähestyä keskusteluita on paras tapa yrittää välttää keskusteluita. Jos asetat lähtökohdaksi sen, että kaikki missä puollat sitä mitä minä en puolla olet äärisuvaitsevainen tai mikä tahansa kritiikki hallituspuoluetta kohtaan on yhtä kuin ajojahti niin ollaan kaukana keskustelusta.

Hauskaa on se, että tästä kirjoituksesta kerrotaan "näinhän vasemmistokin tekee!". No niinhän ne jotkut tekevätkin. Kas mehän ollaan taas siinä populistisessa tavassa keskustella. Syyllistetään vastapuolta ja todetaan, että koska he tekivät virheitä niin se on synninpäästö itselleen. "Anteeksi tuomari, mutta kyllä tuo Penakin murhasi jonkun eilen. Miksi te minut tuomitsette?".

Voisin lopettaa tähän taas. Kahvia olisi kyllä vielä puolet jäljellä, mutta olen sanonut kaiken mitä piti sanoa. Se onkin jännä ilmaisu. Minulla ei ollut a priori tietoa siitä, mitä minun pitäisi sanoa, mutta jälkikäteen totean näin olleen ilmaisun muodossa. Toisaalta ilmaisut eivät ole kirjaimellisia. Joskus minua hämmensi lapsena sanonta "helppoa kuin heinänteko". Kuultuna ymmärsin tämän heinän tekona eli heinän luomisena, jolloin mietin ettei heinää ole helppoa tehdä? Mitenköhän sitä edes voisi lähteä tekemään? Kuulostaa hyvin vaikealta. Tajusin vihdoinkin mitä tämä tarkoitti, kun pääsin itse heinäntekoon mukaan. Siinähän vain kasataan olemassaolevaa heinää, jolloin siitä tulee metafyysisesti uusi olento eli ihmisen käytettävä heinä. Se poistuu pellosta pellon ulkopuolelle. Siitä tulee omaisuutta eli esine.

Höpinää osa 1

Aattelin tehdä samalla tavalla blogiani kuin vlogiani. Eli toisinsanoen niin, etten mieti ollenkaan etukäteen mistä kirjoitan vaan suoraan alan vain tuottamaan tekstiä kuin puhuisin. Ei kuitenkaan niin, että tästä tekstistä tulisi ihan vain puheen tapaista sorinaa, vaan säilyttäisi merkityksensä kirjoitettuna. Kirjoitusvirheiltä tai muulta ei välttämättä vältytä kovin hyvin, mutta yritän parhaani.

Voisin asettaa säännöksi sen, että kun sormeni koskettavat näppäimistöä niin en lopeta kirjoittamista vaan jatkan aina tiettyyn pisteeseen asti. Ei siis mitään syvällisiä tuntien pohdiskeluja tai tuntien tuskailua siitä, että miten saisin nasevan lauseen aikaiseksi tai minkälaista ironiaa saisin tällä kertaa paiskattua kohti lukijan naamaan mukanokkelasti. Täytyy muuten sanoa, että nyt jäi hämmentämään miten mukanokkela kirjoitetaan. Muka-nokkela? Muka nokkela? En tiedä. Minulle kieliopilliset asiat ovat yleisesti aika intuitiivisia, enkä oikein tiedä säännöistä. Yleisesti laitan vain googleen nopeasti jonkun sanan ja katon mikä on kirjoitusasu yleisimmiten joissakin virallisissa artikkeleissa.

Ymmärrän kyllä sen, että kieliopilliset asiat ovat tärkeitä ja ne voivat ärsyttää suurestikkin joitakin ihmisiä. Suurin ongelma kyllä varmasti on tietenkin se, että jos koko lauseen merkitys muuttuu. Ainakin pilkkujen sijoittelulla saadaan aikaan monta surkuhupaisaa tapahtumaa.

Suurin ahdistus varmasti tulee ainakin siitä, että jotenkin hassusti kieliopin hallinta yhdistetään älykkyyteen. Tämä stereotypia saa tietenkin vahvistusta, kun elämämmmkoulullaliset vuodattavat ympäri nettiä ",,,,miks ne kumihuullet tulee,,,,,, tänne meiään rahalla elämäää,,,,.,mä oon ainaki tyämiäs.,.....". Olen oikeastaan aina ihmetellyt mitä pilkkujen käyttö ikään kuin tarkoittaa, kun niitä niputtaa paljon yhteen. Luultavasti sillä haetaan jotain puheelle ominaista taukoilua tai korostusta, joka ei kuitenkaan ihan kielellisenä ilmaisuna toimi ellei käytetä yleisesti tunnettua kolmea pistettä...

Eiköhän tämä päästö ala olla tässä. Huomaan kyllä, että samalla tavalla kuin puhuessani vlogeissa voisin jatkaa kirjoittamistakin tästä aiheesta aika pitkälle. Näistä olisi kuitenkin varmaan hyvä tulla tämmöisiä muutaman sivun höpötyksiä. Näistä höpötyksistä tulisi kuitenkin ajan kuluessa isokin tarina. Ei kovin suuri tarina. Ei erityisen mielenkiintoinen tarina. Eli juuri minunlaiseni tarina. Ihmisen, joka kokee mieleiseksi keskellä yötä alkaa yhtäkkiä kirjoittamaan vaan blogiinsa diipadaapaa. Juo lakritsiteetä ja kuuntelee jazzia. Art Tatumia. Olisipa omakin etunimi "taide". Olen vain Juho. Tai no tarkemmin ottaen Juho-Akseli. Käsittääkseni saan kiittää ensimmäisestä osasta isoveljiäni ja toisesta osasta vanhempiani. Kiitos.

Virta

Suurempaa toivoa ei minulta tule,
kuin hoivaa sinulta,
läheisyyden suojaa,
kahden tuomaa voimaa.

Mistä löysimme toisemme?
Sieltä missä kaikki muut olivat.
Mutta me kuuluimme.

Se mihin tämä vie,
ei mikään joku tuo.
Loputon suo mihin me hukuttaudumme.

En näe muuta

Suuret toiveet elättävät surevat sateet.

Tuoreet kaihot herättävät kuulevat rakeet.

Hauraat tunteet laskevat uniset lumet.

Sinä, joka olet sateen alla.
Olet kuulolla rakeiden ropinassa.

Se, johon uniset hiutaleet laskeutuivat.

Sinä.

Sinä olet.

Sinä olet se.

Sateet, rakeet ja lumet,
sinä siellä silti olet.
Näetkö sinä minut?