Aattelin tehdä samalla tavalla blogiani kuin vlogiani. Eli toisinsanoen niin, etten mieti ollenkaan etukäteen mistä kirjoitan vaan suoraan alan vain tuottamaan tekstiä kuin puhuisin. Ei kuitenkaan niin, että tästä tekstistä tulisi ihan vain puheen tapaista sorinaa, vaan säilyttäisi merkityksensä kirjoitettuna. Kirjoitusvirheiltä tai muulta ei välttämättä vältytä kovin hyvin, mutta yritän parhaani.
Voisin asettaa säännöksi sen, että kun sormeni koskettavat näppäimistöä niin en lopeta kirjoittamista vaan jatkan aina tiettyyn pisteeseen asti. Ei siis mitään syvällisiä tuntien pohdiskeluja tai tuntien tuskailua siitä, että miten saisin nasevan lauseen aikaiseksi tai minkälaista ironiaa saisin tällä kertaa paiskattua kohti lukijan naamaan mukanokkelasti. Täytyy muuten sanoa, että nyt jäi hämmentämään miten mukanokkela kirjoitetaan. Muka-nokkela? Muka nokkela? En tiedä. Minulle kieliopilliset asiat ovat yleisesti aika intuitiivisia, enkä oikein tiedä säännöistä. Yleisesti laitan vain googleen nopeasti jonkun sanan ja katon mikä on kirjoitusasu yleisimmiten joissakin virallisissa artikkeleissa.
Ymmärrän kyllä sen, että kieliopilliset asiat ovat tärkeitä ja ne voivat ärsyttää suurestikkin joitakin ihmisiä. Suurin ongelma kyllä varmasti on tietenkin se, että jos koko lauseen merkitys muuttuu. Ainakin pilkkujen sijoittelulla saadaan aikaan monta surkuhupaisaa tapahtumaa.
Suurin ahdistus varmasti tulee ainakin siitä, että jotenkin hassusti kieliopin hallinta yhdistetään älykkyyteen. Tämä stereotypia saa tietenkin vahvistusta, kun elämämmmkoulullaliset vuodattavat ympäri nettiä ",,,,miks ne kumihuullet tulee,,,,,, tänne meiään rahalla elämäää,,,,.,mä oon ainaki tyämiäs.,.....". Olen oikeastaan aina ihmetellyt mitä pilkkujen käyttö ikään kuin tarkoittaa, kun niitä niputtaa paljon yhteen. Luultavasti sillä haetaan jotain puheelle ominaista taukoilua tai korostusta, joka ei kuitenkaan ihan kielellisenä ilmaisuna toimi ellei käytetä yleisesti tunnettua kolmea pistettä...
Eiköhän tämä päästö ala olla tässä. Huomaan kyllä, että samalla tavalla kuin puhuessani vlogeissa voisin jatkaa kirjoittamistakin tästä aiheesta aika pitkälle. Näistä olisi kuitenkin varmaan hyvä tulla tämmöisiä muutaman sivun höpötyksiä. Näistä höpötyksistä tulisi kuitenkin ajan kuluessa isokin tarina. Ei kovin suuri tarina. Ei erityisen mielenkiintoinen tarina. Eli juuri minunlaiseni tarina. Ihmisen, joka kokee mieleiseksi keskellä yötä alkaa yhtäkkiä kirjoittamaan vaan blogiinsa diipadaapaa. Juo lakritsiteetä ja kuuntelee jazzia. Art Tatumia. Olisipa omakin etunimi "taide". Olen vain Juho. Tai no tarkemmin ottaen Juho-Akseli. Käsittääkseni saan kiittää ensimmäisestä osasta isoveljiäni ja toisesta osasta vanhempiani. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti