Onko ateismi samaa kuin uskonto, kun kielletään jumalan/jumalien olemassaolo yhtä kiivaasti kuin uskovaiset uskoo niihin?
Tätä sanoilla leikkimistä kuuleekin usein herjattavan ateistien suuntaan, mutta kuinka oleellista se on ateistin kannalta? Fine, verratkaa ateismia uskontoon kuinka paljon haluatte, ateistille ateismi on silti ateismia. Jos kiistäisin joulupukin todennäköisyyden 100% minulle sanottaisiin että olen uskovainen?
Ateismi on sitä, ettei näe syytä tai järkeä uskoa jumalaan/jumaliin sen enempää kuin syytä uskoa joulupukkiin. Ja kun taas uskovaiset näkevät syyn uskoa jumalaan, joko heidän syynä on omakohtainen kokemus, turvallisuuden tarve tai tarve ymmärtää maailmankaikkeutta.
Jos väittäisin, että näin ufoja tuolla ylhäällä, monet haluaisivat enemmän todisteeksi kuin pelkän sanani. Mutta jotkut uskovat pelkän sanani perusteella. Todisteita ei tietenkään missä vaiheessa asiasta saada, ja osa jää uskomaan näihin ufoihin ja osa ei. Ne jotka eivät usko, eivät voi mitenkään kiistää tapahtunutta, mutta eivät näe myöskään mitään syytä uskoa ilman varteenotettavempia todisteita. Kummat ovat tässä tapauksessa uskovaisia?
Emme voi oikeastaan väittää, että jumalan/jumalien olemassaolosta olisi yhtään enempää todisteita kuin hullun miehen sanonta, sillä mitään yliluonnollista taltiointia meillä ei ole, vain tuhansia vuosia sitten kirjoitettuja tekstejä, jotka eivät tietenkään käy todisteesta sen enempää kuin hullu mies joka näki ufoja. Jeesus ehkä eli ja Mohammed, mutta mitä yliluonnollisuuden todistavaa meillä on siitä? Kristinusko ei ole enempää oikeassa kuin hindulaisuus tai islam, miten voimme määritellä mikä on "oikea" uskonto? Pelkästään tämä ristiriita on monen ihmisen ateismin alku.
Voidaan myös esittää, että ei ole mitään järkeä että tämä maailmankaikkeus vain itsestään tuli ja että maailma on niin kaunis, että jumalan/jumalien on pakko olla olemassa. No samasta syystä hullun miehen sanonta varmasti pitää paikkansa, koska onhan erittäin todennäköistä että kaikista miljoonista ja miljoonista planeetoista jossain olisi älykkyyttä, tai jopa sitä korkeampaa.
torstai 21. lokakuuta 2010
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
Keljujatti
Kävinpä viime viikonloppuna katsomassa Koljattia, ja hupaisa kokemus se olikin.
Kyseessä on siis Jari Tervon kirjaan perustuva näytelmä, jonka aiheena on ns. Matti Vanhasen nousu ja tuho.
http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=kolj
Näytelmässä Pekka Lahnanen(=Matti Vanhanen) esitetään pikemminkin sympaattisesti kuin ivallisesti. Lahnanen tahtoo selvästi vain hyvää ja on rehellinen itselleen. Näytelmä on osuvaa satiiria niin mediaa kuin politiikkoja kohtaan, myös perussuomalaiset saavat osansa esim. kohtaus jossa työtön perussuomalainen kaljoittelija valittaa kun maahanmuuttajat ei tee töitä. Näytelmässä inhimillistetään myös politikkoja, toisinsanoen politikot voivat olla tyhmiä ja ovat ihmisiä. Ei ne kivikasvot ja väkinäiset hymyt ole politikkojen todellista arkielämää.
Näytelmä sisältää paljon Jari Tervolle ominaista huumoria, joten en suosittelisi sitä ihmisille jotka eivät pidä härskeistä vitseistä ja Tervon huumorista. Kyseisessähän näytelmässä kävi monia "Yli kulttuurisia" hifistelijöitä, jotka katsovat näytelmiä katsomisen vuoksi, ja yllättäen näytelmässä vain murisivat "mitä tämä nyt on?". Ja reaktiot olivat varmaan samat mitä Hamletkin loi aikanaan. Onkin hyvä muistuttaa näille konservatiivisille teatterin ystäville, kuten muuan hesarin päätoimittaja joka repi housunsa Koljatin nähtyään, on hyvä muistuttaa ettei tämä nykyinen irstauden taso vedä lähellekkään vertoja esim. muinaisen Kreikan tai Rooman näytelmiin, ja että kaikki uusi tuntuu aina liian häpeälliseltä, kunnes lopulta se onkin normaalia.
Näytelmässä lähestymistapoja haukuttiin "helpoiksi", koska nämä kulttuurihifistelijät eivät kestä jos vertauskuvan tajuaa sekunnissa ja se on liian yksinkertainen. Tuntuu etteivät he nauti itse teoksesta vaan siitä tulevasta omahyväisyydestä "voi kuinka älykäs olen kun tajuan tämän, ahh mikä tunne tämä on." Monesti kirjoittajien tai dramaturgien hieno "vertauskuvallisuus" kompastuu pahasti omaan monimutkaisuuteensa, mitä yksinkertaisempi sen parempi.
Taide/teos on onnistunutta jos siitä:
1. Nauttii
2. Omaksuu
3. Ymmärtää
4. Oivaltaa
5. Muistuttaa
6. Tuntee
Itselläni täyttyi tästä näytelmästä nämä kaikki kohdat.
Kyseessä on siis Jari Tervon kirjaan perustuva näytelmä, jonka aiheena on ns. Matti Vanhasen nousu ja tuho.
http://www.hkt.fi/ohjelmisto/play.php?name=kolj
Näytelmässä Pekka Lahnanen(=Matti Vanhanen) esitetään pikemminkin sympaattisesti kuin ivallisesti. Lahnanen tahtoo selvästi vain hyvää ja on rehellinen itselleen. Näytelmä on osuvaa satiiria niin mediaa kuin politiikkoja kohtaan, myös perussuomalaiset saavat osansa esim. kohtaus jossa työtön perussuomalainen kaljoittelija valittaa kun maahanmuuttajat ei tee töitä. Näytelmässä inhimillistetään myös politikkoja, toisinsanoen politikot voivat olla tyhmiä ja ovat ihmisiä. Ei ne kivikasvot ja väkinäiset hymyt ole politikkojen todellista arkielämää.
Näytelmä sisältää paljon Jari Tervolle ominaista huumoria, joten en suosittelisi sitä ihmisille jotka eivät pidä härskeistä vitseistä ja Tervon huumorista. Kyseisessähän näytelmässä kävi monia "Yli kulttuurisia" hifistelijöitä, jotka katsovat näytelmiä katsomisen vuoksi, ja yllättäen näytelmässä vain murisivat "mitä tämä nyt on?". Ja reaktiot olivat varmaan samat mitä Hamletkin loi aikanaan. Onkin hyvä muistuttaa näille konservatiivisille teatterin ystäville, kuten muuan hesarin päätoimittaja joka repi housunsa Koljatin nähtyään, on hyvä muistuttaa ettei tämä nykyinen irstauden taso vedä lähellekkään vertoja esim. muinaisen Kreikan tai Rooman näytelmiin, ja että kaikki uusi tuntuu aina liian häpeälliseltä, kunnes lopulta se onkin normaalia.
Näytelmässä lähestymistapoja haukuttiin "helpoiksi", koska nämä kulttuurihifistelijät eivät kestä jos vertauskuvan tajuaa sekunnissa ja se on liian yksinkertainen. Tuntuu etteivät he nauti itse teoksesta vaan siitä tulevasta omahyväisyydestä "voi kuinka älykäs olen kun tajuan tämän, ahh mikä tunne tämä on." Monesti kirjoittajien tai dramaturgien hieno "vertauskuvallisuus" kompastuu pahasti omaan monimutkaisuuteensa, mitä yksinkertaisempi sen parempi.
Taide/teos on onnistunutta jos siitä:
1. Nauttii
2. Omaksuu
3. Ymmärtää
4. Oivaltaa
5. Muistuttaa
6. Tuntee
Itselläni täyttyi tästä näytelmästä nämä kaikki kohdat.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
George Orwell ja Eläinten vallankumous
Tuli tämä hieno kirja taas käsiini, ja samaten mieleeni kyseisen kirjan hienoin sitaatti, ja se mitä se minulle tarkoittaa.
"Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisen olkapäillä"
Jättiläinen on yhteiskunnan selkäranka, juuri se mitä me olemme kaikella uhraamallamme tuottanut, ja se kuinka paljon olemme tehneet sen eteen, niin korkealla olemme, ja niin pitkälle tulemme näkemään.
Suomen jättiläisen olkapäillä olen nähnyt erittäin kauas - minulla on ollut tasavertainen mahdollisuus oppia asioita, nauttia yhteisöstä ilman suurta syrjintää, ja kokenut olevani osa yhteisöä nimeltä Suomi.
Valitettavasti kaikki eivät pääse Suomessakaan olkapäille, vaan joutuvat katselemaan kantapäiltä niitä, jotka näkevät maailman koko komeudessaan. Täten me, jotka olemme Suomen olkapäillä olemme velvoitettuja auttamaan niitä, jotka ovat tippuneet tai alunperin ovat kantapäillä.
"Jos olen nähnyt muita kauemmas, se johtuu siitä, että olen seissyt jättiläisen olkapäillä"
Jättiläinen on yhteiskunnan selkäranka, juuri se mitä me olemme kaikella uhraamallamme tuottanut, ja se kuinka paljon olemme tehneet sen eteen, niin korkealla olemme, ja niin pitkälle tulemme näkemään.
Suomen jättiläisen olkapäillä olen nähnyt erittäin kauas - minulla on ollut tasavertainen mahdollisuus oppia asioita, nauttia yhteisöstä ilman suurta syrjintää, ja kokenut olevani osa yhteisöä nimeltä Suomi.
Valitettavasti kaikki eivät pääse Suomessakaan olkapäille, vaan joutuvat katselemaan kantapäiltä niitä, jotka näkevät maailman koko komeudessaan. Täten me, jotka olemme Suomen olkapäillä olemme velvoitettuja auttamaan niitä, jotka ovat tippuneet tai alunperin ovat kantapäillä.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Muutos ilmaston
Koska tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni, niin tottakai se koskee ilmastonmuutosta!
Ilmastonmuutos oli muutamia vuosia sitten todella kuuma aihe mediassa, kuten myös normaali arjessa. Tuntui siltä kuin kuolema olisi nurkan takana, ja myöhemmin tajusimme että eihän tämä ehdi koskettaa meitä omalla elinajallamme, ja pikkuhiljaa osa ihmisistä vaipui koomaan asian suhteen juuri tällä ajatuksella. Sitten jäi jäljelle fanaattisesti asiaan suhtautuneet, vakavasti asiaan suhtautuneet, modern age ihmiset, pelokkaat ihmiset joihin oli toiminut massiivinen syyllistämisoperaatio ja ilmastokriittiset.
Muutama vuosi kului siten, että uutisissa toistettiin sitä että kuolemme milloin 10 vuoden ja milloin 20 vuoden päästä kaikki. Ihmisten panikoiminen lisääntyi, mutta samaan aikaan ilmastokriittisyys, ja epäselvyys mikä oli totta ja mikä ei. Myös koko ilmastonmuutoksesta oli tulossa yksi iso fiasko, ja se käsitettiin jo huumorilla. Kun vedottiin siihen, että tuota ja tuota ei pitäisi tehdä, koska se ei ole ekologisesti oikein, todettiin ivalla ja huumorilla "Niin niin, koska ilmastonmuutos ja kuollaan kaikki".
Nyt vasta muutama kuukausi sitten puhe on taas täysin kuollutta, ja ihmiset ovat jo unohtaneet mitä ilmastonmuutos oli. Mikä meni vikaan?
Otan nyt ensin kantaa siihen, että kasvihuoneilmiön todenmukaisuuden totuutta en osaa sanoa suuntaan enkä toiseen, mutta yksi asia ihmisten pitäisi muistaa, ja jota ei voi kiistää. On se, että maapallossamme on rajallisia resursseja, joita ei voi surutta käyttää. Se mitä ilmastonmuutoksen torjunnalla tehdään, ei ole haamujen jahtaamista, vaan sillä vähennetään juuri näiden rajallisten resurssien käyttöä.
Ja itse kysymykseen voidaan sanoa, että suurin syyllinen oli vihervasemmiston syyllistämispolitiikka. Tämä syyllistämispolitiikka ajoi monet katsomaan erittäin negatiivisesti ekologisuutta kohtaan ja sai monet puolustuskannalle, ja joihinkin se toimi liian hyvin, he joutuivat marttyreina vapaaehtoisesti leijonan syötäviksi tai vihervasemmiston profeetoiksi julistamaan ilmastonmuutoksen sanomaa kiihkoen.
Syyllistämisen voi jotenkin pitää hyväksyttävänä asiana, mutta jos tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni toimimaan ekologisesti, se oli selvästi heikoin tapa lähestyä asiaa. En tiedä unohdettiinko ihmisen psykologinen elementti täysin vai mikä, mutta silloin kun ihmistä syyllistetään itsekkääksi paskiaiseksi joka tuhoaa kaikkien tulevien sukupolvien tulevaisuuden, hän yleensä asettuu puolustuskannalle. Asiasta olisi voitu rauhallisesti keskustellen pohtia tilannetta, ja vedota muita tekemään ekologisia päätöksiä vapaasta tahdostaan. Ei siten että "Kierrätä roskasi pakana! Vanhat uskomuksesi saattaa meidät kaikki helvetin kiirastuleen ja tulevat kansakuntamme ovat tuhoontuomittuja sinun takiasi!"
Toivoisin että saisimme uudistettua tätä keskustelua, ja voisimme pohtia paremmin mikä toimisi paremmin ihmisiin kuin syyllistämispolitiikka, joka selvästi asetti liian monia ahtaalle.
Ilmastonmuutos oli muutamia vuosia sitten todella kuuma aihe mediassa, kuten myös normaali arjessa. Tuntui siltä kuin kuolema olisi nurkan takana, ja myöhemmin tajusimme että eihän tämä ehdi koskettaa meitä omalla elinajallamme, ja pikkuhiljaa osa ihmisistä vaipui koomaan asian suhteen juuri tällä ajatuksella. Sitten jäi jäljelle fanaattisesti asiaan suhtautuneet, vakavasti asiaan suhtautuneet, modern age ihmiset, pelokkaat ihmiset joihin oli toiminut massiivinen syyllistämisoperaatio ja ilmastokriittiset.
Muutama vuosi kului siten, että uutisissa toistettiin sitä että kuolemme milloin 10 vuoden ja milloin 20 vuoden päästä kaikki. Ihmisten panikoiminen lisääntyi, mutta samaan aikaan ilmastokriittisyys, ja epäselvyys mikä oli totta ja mikä ei. Myös koko ilmastonmuutoksesta oli tulossa yksi iso fiasko, ja se käsitettiin jo huumorilla. Kun vedottiin siihen, että tuota ja tuota ei pitäisi tehdä, koska se ei ole ekologisesti oikein, todettiin ivalla ja huumorilla "Niin niin, koska ilmastonmuutos ja kuollaan kaikki".
Nyt vasta muutama kuukausi sitten puhe on taas täysin kuollutta, ja ihmiset ovat jo unohtaneet mitä ilmastonmuutos oli. Mikä meni vikaan?
Otan nyt ensin kantaa siihen, että kasvihuoneilmiön todenmukaisuuden totuutta en osaa sanoa suuntaan enkä toiseen, mutta yksi asia ihmisten pitäisi muistaa, ja jota ei voi kiistää. On se, että maapallossamme on rajallisia resursseja, joita ei voi surutta käyttää. Se mitä ilmastonmuutoksen torjunnalla tehdään, ei ole haamujen jahtaamista, vaan sillä vähennetään juuri näiden rajallisten resurssien käyttöä.
Ja itse kysymykseen voidaan sanoa, että suurin syyllinen oli vihervasemmiston syyllistämispolitiikka. Tämä syyllistämispolitiikka ajoi monet katsomaan erittäin negatiivisesti ekologisuutta kohtaan ja sai monet puolustuskannalle, ja joihinkin se toimi liian hyvin, he joutuivat marttyreina vapaaehtoisesti leijonan syötäviksi tai vihervasemmiston profeetoiksi julistamaan ilmastonmuutoksen sanomaa kiihkoen.
Syyllistämisen voi jotenkin pitää hyväksyttävänä asiana, mutta jos tarkoituksena oli saada mahdollisimman moni toimimaan ekologisesti, se oli selvästi heikoin tapa lähestyä asiaa. En tiedä unohdettiinko ihmisen psykologinen elementti täysin vai mikä, mutta silloin kun ihmistä syyllistetään itsekkääksi paskiaiseksi joka tuhoaa kaikkien tulevien sukupolvien tulevaisuuden, hän yleensä asettuu puolustuskannalle. Asiasta olisi voitu rauhallisesti keskustellen pohtia tilannetta, ja vedota muita tekemään ekologisia päätöksiä vapaasta tahdostaan. Ei siten että "Kierrätä roskasi pakana! Vanhat uskomuksesi saattaa meidät kaikki helvetin kiirastuleen ja tulevat kansakuntamme ovat tuhoontuomittuja sinun takiasi!"
Toivoisin että saisimme uudistettua tätä keskustelua, ja voisimme pohtia paremmin mikä toimisi paremmin ihmisiin kuin syyllistämispolitiikka, joka selvästi asetti liian monia ahtaalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)